Lux Aeternus

Bleach | Hahmolomakkeet | Roolipelitaide, kartat ja sarjakuvat | Valokuvat | Sekalaiset | Vieraskirja | Linkit | Tietoa Minusta  

 


Päiväkirjani - kirjoittanut Gyrus Ultor ex scholæ Tytali

1150 - kesä.

Saavuin lopulta määränpäähäni tähän pieneen liiton raakileeseen kun päivä oli kesäkuun kahdeksastoista herran vuonna tuhatsataviisikymmentäyksi. Matkani entisestä kotiliitostani Burnhamista tähän paljon eteläisempään ja alkeellisempaan paikkaan oli tapahtumaköyhä ja vaikka tätä vielä nimetöntä liittoa ympäröikin tiheä metsä, ei ollut kovinkaan vaikeaa löytää tie sen läpi suoraan alueelle joka tulisi muodostamaan liiton keskuksen. Oli kuin reitti olisi kerrottu minulle ja se tietäen astuin sisään tähän kolhoon ja heikkokuntoiseen rakennukseen.

Ennen kuin jatkan, lienee parasta, jotta selvitän teille kuka oikein olen. Synnyin vuonna 1124 Englannissa nimelle Tom ja varhaisimmat muistoni ovat vain painajaisia elämästä, jonka haluan unhoittaa. Menneisyydestäni kerrottakoon vain, että se hetki kun mestarini ja materini Philippa surmasi kasvattajani, oli suunnattoman vapautumisen hetki minulle - tilaisuus aloittaa elämä ilman painajaista, elämä ihmisenä. Tunnen vieläkin yön pimeimmillä hetkillä kuinka vulgaarien vanhempieni kirottujen liittolaisten kosketuksen ihollani, enkä voi kuin kavahtaa sitä, tuota nihkeää ja kylmää kosketusta.

Mestarini vei minut kotiinsa Burnhamiin ja aloitti koulutukseni kohti maguksen asemaa. Valmistumiseni vuonna 1149 oli ehkä elämäni tähänastinen huippukohta ja ainoa kerta kun muistan Philippan näyttäneen ylpeältä minusta. Kokeenani oli selviytyä takaisin Burnhamiin kulkien läpi tietyistä materini osoittamista sijainneista ja haasteista ja vaikka kiersinkin ylimääräisen mutkan Cad Cadun kautta selvisin takaisin Burnhamiin päivää ennen aikani umpeutumista. Seuraavana vuonna minut vihittiin magukseksi ja jo 1150 jätin materini ja Burnhamin, syynä yksinkertainen turhautuminen. Burnham oli hyvin sulkeutunut ja mystillinen liitto, jossa minua kohdeltiin lähinnä alentuvasti. Kun Joacluksen kutsu uuden liiton perustamiselle saapui otin tarjouksen vastaan ja suuntasin etelään kohti tätä vielä nimeämätöntä liittoa.

Saapuessani vielä nimeämättömän liiton maille, oli se tyhjillään, yksikään elävä sielu ei vaeltanut sen jylhillä ja hajoamispisteessä oleville käytävillä. Yksikään elävä sielu. Liiton alkua riivasi levottoman aatelisnaisen sielu, joka ei kyennyt palaamaan haudan lepoon. Vulgaarit vanhempani, joiden nimiä kiroan, olivat lahjoittaneet minulle synnyinlahjana kyvyn nähdä sen mikä on piilossa tavallisilta kuolevaisilta ja täten tämä kaunis naishaamu kiinnostui minusta välittömästi ja luvattuani vapauttaa hänet suostui hän astumaan palvelukseeni kahdeksi vuodeksi. Juuri häneltä kuulin mihin liittoa perustamaan tulleet magi olivat menneet ja keskusteltuani hänen kanssaan pitkälle yöhön joudun tunnustamaan kiintyneeni varsin kovasti tähän kauniiseen haamuun. Hänen neuvonsa johdattivat minut linnan salaisuuksien äärille, mutta halusin ensin löytää liiton muut magi ja aamun sarastaessa jätin neidon haamulle lupaukseni, että palaisin takaisin mahdollisimman nopeasti.

Seuraava päivä oli jo kulunut kun saavuin pienen munkkiluostarin alueelle jossa tapasinkin liiton magi. Heitä oli kolme: Joaclus oli hän, joka pani liiton perustamisen alulle ja juuri hänen kirjeeseensä olin vastannut luvaten olla osa liiton perustajia. Tämä Verdituksen seuraaja vaikutti turhankin ystävällismieliseltä lahjattomia kohtaan, mutta hän tuntui pätevältä. Toinen magus oli Alexander - tuomari Alexander ja en vieläkään ole täysin varma miksi hän oli mukana liiton perustamisessa. Kolmas oli nimeltään Thomas Calfortilainen, aatelisen vesa josta en oikein saanut selvää. Hän näytti enemmän musikantilta kuin magukselta, mutta aikeeni ovat ottaa tarkemmin selvää mikä hän on miehiään. Joka tapauksessa nämä kolme toivat minut tilanteen tasalle ja heiltä kuulin metsää asuttaneista haltioista ja demoneista. Ei kestänyt kauankaan minulle huomata sitä sisäistä eripuraa joka repi magi'a hajalle jo tässä vaiheessa ja omaksuin välittömästi johtajan roolin jakaen tehtävät mitä kenenkin pitäisi tehdä. Joacluksen lähetin värväämään miehiä kunnostamaan liiton rakennuksen ja Alexanderin sekä Thomasin käskin tutkimaan metsiä ja hankkiutumaan eroon niitä riivanneesta demonista. Itse lupauduin tutkimaan tulevan liittomme linnakkeen, joka suorastaan pursusi taikuutta ja mysteerejä. Suunnitelmaani suostuttiin ilman vastustelua, olihan se paras mahdollinen toimintamalli kyseisessä tilanteessa, vaikka itse sanonkin.

Liiton salojen tutkiminen oli varsin helppoa naishaamun kertoessa minulle mitä salaisuuksia muurit sisäänsä kätkivät ja tutkimukseni sujuivat kuin itsekseen, kulminoituen siihen, kun sain käsiini kirjan, joka kertoi tarkasti kuinka operoida liiton alla makaavia druidien kivikehiä. Demonia metsästävä seurueemme ei ollut yhtä menestyksekäs: Alexander iskettiin tajuttomaksi ja nuori Thomas ilmeisesti sai ajettua demonin pakosalle, onneksemme Alexander ehti palata liittoon mukanaan uutisia jotka paljastivat minulle tämän nimenomaisen demonin luonteen: Kyseessä oli demoni Accumulata. Tämä olento pysyi hengissä imemällä itseensä voimaa ja Alexander oli jo haavoittanut sitä pahasti, joten ei tarvinnut paljoa päättelyä arvata minne se tulisi seuraavana, joten suuntasimme metsään vis-lähteelle odottamaan. Demoni saapui ja kohtasi loppunsa kun loitsumme lähettivät sen takaisin helvettiin.

Toisaalla Joaclus oli myös ollut menestyksekäs: Saapuessamme takaisin liittoon oli hän jo saanut paikalle kymmenisen työmiestä ja lisää oli käsittääkseni tulossa. Nyt demonin kuoltua ja metsää asuttavien haltioiden kadottua välittömät yliluonnolliset uhat oli eliminoitu ja vain rakennusten huono kunto oli enää haittana. Ylimääräisenä yllätyksenä Joaclus kertoi löytäneensä erään lähesessä munkkiluostarissa asuvan väärän velhon huoneistoista vaikuttavia hermeettisiä kirjoja, jotka hän oli vapauttanut lainrikkojan omistuksesta ja tuonut liittoon. Omaksuen edelleen johtajan roolin, käskin Joaclusta jatkamaan liiton kunnostusta ja Alexanderin ja Thomasin tutkimaan metsiä vis-lähteiden toivossa. Itse aion nyt syventyä tutkimaan muinaista druidikirjaa, jonka haamu toimitti käsiini. Toivoakseni se avannee joitain tämän linnan mysteereistä. Toivoakseni.

 

1150 - Syksy ja talvi.

Liiton korjaukset alkavat valmistua Joacluksen käskystäni tuomien työmiesten ansioista. Liiton ovet ja saranat ovat paikallaan ja piloille mädänneet puurakenteet korjattu. Nyt kun paikkaa vaivanneet vihamieliset keijut ovat tiessään, eivät puurankenteet mätäne enää silmissä, joten maailma lienee kannaltani jälleen parempi paikka.

Paikalliset magi ovat säälittäviä! En jaksa ymmärtää kuinka tämä joukko on pysynyt koossa tähänkään asti ilman kunnollista johtajaa ja jos tarkkoja ollaan minkäänlaista johtajaa ei olekkaan ollut! Ottakaahan esimerkiksi tuomari Alexander. Hän on ylitsepääsemättömän ylpeä ja täysin aikaansaamaton kaikessa paitsi syytösten lukemisessa. Toistaiseksi hän on lähetellyt paheksuvia kirjeitä (seikka jonka tiedän, koska olen lukenut kyseiset kirjeet, mutten kirjoita tähän miten) ylemmilleen erinäisistä asioista ja uhkaillut liitonraakileen muita magi'a hermeettisellä oikeudella. Hän käyttää paljon aikaa kertoakseen, miksi jotain tehtävää ei kannata ylipäätään tehdä sensijaan, että tekisi jotain, hän myöskin nousi selvästi varpailleen kun (epävirallisesti) omaksuin minua odottaneen johtajan aseman. Hän ei ole tyhmä, vain lyhytkatseinen.

Ei liiton muukaan väki ole minuun syvää vaikutusta tehnyt. Joaclus on täysin passiivinen paitsi yhdellä alalla: Hän osaa valittaa, kuinka kukaan ei tee mitään. Hän käsittääkseni on liiton alullepanija, joten ensivaikutelmani hänestä saattaa olla väärä. Toistaiseksi hän on hankkinut liitolle pari tekstiä tutkittavaksi ja käskystäni (tai pyynnöstäni, kuten muotoilin sen hänelle) paimentanut liiton mundaania väestöä. Ah, ja nyt kun pääsin sopivasti aiheeseen, niin lienee paikallaan mainita, kuinka jouduin taikakeinoin pakottamaan työväkemme takaisin liittoon heidän säikähtäessään kaivostamme kuuluvia ääniä. Työntekijät palasivat työhönsä ja kaivo osoittautui varsin näppäräksi löydöksi: Sen pohjalla oli lähemmäs viiden tuhannan hopeapennin edestä rahaa ja koruja! Rahoja vartioi kaksi herätettyä luurankoa, eikä niiden päiviltä poistaminen tuottanut kuin pari hikikarpaloa otsalleni. Tyhjennettyäni kaivon arvotavarasta puhkaisin seinän ja vettä tulvi sisään ja liitollamme oli makeavetinen kaivo. Varat, joita kaivon pohjalta sain menivät käyttöön lähes välittömästi: Ostin maaorjia Paronilta. Neuvottelin ne itselleni pilkkahintaan ja nyt liittomme on viittätoista maaorjaa rikkaampi. Tarkoitukseni on viljellä liittoa ympäröiviä maita ja kasvattaa oma ravintomme, jottemme olisi riippuvaisia Paronista, hänen vasalleistaan saati sitten siitä luostarista, jonka nimen olen unohtanut.

Saimme mielenkiintoisen vieraan: Eräs herra nimeltä Nathan saapui luoksemme ja kertoi olevansa tulevaisuudesta. Uskottavaa eikö? Hän kertoi saapuneensa paikalle estämään jotain pahaa ja että Me olisimme itseasiassa lähettäneet hänet viisivuosisataa tulevaisuudessa! Kerrottuaan tämän hän oletti, että antaisimme hänen jäädä ja tarjosimmekin hänelle yösijan. Seuraavana aamuna keskustelussamme selvisi, että tulevaisuudessa asioivat magi demonien kanssa ja Nathan myönsi itsekin hallitsevansa näitä helvetin pimeyksien olentoja. Keskustelu loppui siihen ja Nathan sai valita lähtisikö vai lentäisikö vaakalentoa ulos kuudessa kappaleessa. Hän lähti vapaaehtoisesti ja majoittui läheiseen jo aikaisemmin mainitsemaani munkkiluostariin. Toivottavasti se oli viimeinen mitä kuulemme hänestä.

Olen edistynyt druidien kirjaa koskevissa tutkimuksissani ja olen jo valmis avaamaan kellarin kivikehän kolmannenkin portin, vaikken ole vielä edes ennättänyt avaamaan toista. Tämä silkkisivuinen teos on todella kattava! Ei se pelkästään selkeästi opasta latinaksi kuinka druidiriimuja luetaan, vaan se sisältää myös yksityiskohtaiset ohjeet tämän omituisen kielen puhumiseen. Muu viisaus tässä kirjassa on yhä tietymätöntä minulle, mutta epäilisin hallitsevani riimukielen täydellisesti kun vielä saan tutkia tämän silkkisivuisen kirjan saloja vielä puolentoista vuoden ajan. Sydämmeni kutsuu minua kuitenkin taikuuden puoleen ja epäilen, josko jaksan pitäytyä yksinomaan druidien mysteerien parissa. Katsotaan nyt. Aikomukseni on kuitenkin avata toinen ja kolmas portti vielä ennen kuin tutustun kirjan sisältöön enempää.

Rosvojoukko iski meitä vastaan ja vaikka onnistuimme torjumaan heidät, veivät he meidän kalliit hevosemme. Rosvojen metsästykseen sekaantui eräitä Canteburyn piispan ritareita, jotka osoittautuivat joksikin aivan muuksi kuin ihmisiksi. Sanokaamme, että rosvot, heidän johtajansa ja hänen takanaan seissyt magus surmattiin ja asiaan liittyi paljon yliluonnollisia voimia, joista en mieli puhua tässä.

Liittomme perustus oli varsin koruton. Ehdotin muille, jotta virallistaisimme liiton ja kaikki myöntyivät. Ehdotukseni liiton nimeksi "Sex Portae" hyväksyttiin yksimielisesti yli linnan vanhan nimen "Gowin" ja täten alkoi historiallinen tribunaali, jossa vaatimaton liittomme "Kuusi porttia" sai alkunsa. Ensimmäinen agenda oli hallintomenetelmä ja äänten tullessa tasepeliin, ratkaisin asian haastamalla vastakkaista demokraattista hallintaa ehdottaneen Joacluksen certâmeniin, jonka voitin leikiten. Liittomme järjestelmäksi muodostui vahvan johtajan menetelmä. Lopputribunaali kului meidän sopiessamme liittomme peruskirjan kohdista ja päättyi Pontifexin valintaan. Joaclus halusi tehtävän ja koska katsoin aikani liian tärkeäksi tuhlattavaksi hallinnollisiin tehtäviin tuin hänen valintaansa ja annoin hänen ottaa ristikseen lapsenkengissään olevan liittomme johtajuuden. Joaclus vaati saa itselleen huoneistoani kattokerroksessa arvovaltansa merkiksi, mutta kieltäydyin luovuttamasta sanctaani ja taivutteluista huolimatta olen toistaiseksi onnistunut pitämään liittomme parhaan huoneen itselläni. Ei sinäänsä ihme, kukaan liitossa ei kykenisi muutenkaan päihittämään minua minkäänmuotoisessa kamppailussa.

Kolmas portti on avattu ja onnettomuus kohtasi meitä! Portin takaa vapautui lauma henkiä jotka katosivat jäljettömiin vieden mukanaan kauniin aatelishaamuni. Alexanderia oli varoitettu kolmannesta portista, mutta hän päätti olla kertomatta asiasta minulle. Täydellistä! Kolmas portti vaikuttaa olevan kokonaan toimimaton kerran sen avattuamme tai ehkäpä se on koko ajan auki, ja emme vain huomaa sitä. Joka tapauksessa: mantra kolmannen portin avaamiseen on sha-kil numenea alamdir khazaka.

Vaikeutemme vain syvenevät. Yhdessä Alexanderin kanssa kävimme erinäisten huhujen houkuttelemana tapaamassa Sir Edwardia ja järkytyksesemme tämä jättiläinen mieheksi osoittautui vahvasti maagiseksi. Syytettyään paroni Edmundia demoniksi, hyökkäsi tämä riivattu jättiläinen kimppuumme ja osoittautui vastustuskykyiselle taikuudellemme! Hänen motiivinaan toimi ilmeisesti pelottelu, sillä hän ei surmannut meitä, vaikka olisikin kyennyt siihen varsin helposti. Häneen käyttämäni myrkytetty veitsi ei aiheuttanut kuin haavan joka parani silmissä, eikä itse myrkky tuntunut vaikuttavan lainkaan. Poistuimme häntä koipien välissä. Kerroimme pontifexille karsitun version tarinasta ja päädyimme siihen lopputulokseen, että mikäli Sir Edward päättää käyttää ylivoimaista asevoimaansa vallan siirtämiseen itselleen Paroni Edmundilta, onnistuisi hän helposti. Paronin asevoimat olivat siirtyneet Sir Edwardin leipiin. Meidän täytyy keskustella paronin kanssa pikimiten!

 

1151 - kevät

Liittoomme saapui kaksi vierailijaa. Kaksi magia. Inola ja toinen jonka nimi pakenee minua. Alexanderin kätyreitä jossain synkeässä salaliitossa parhaiden arvausteni mukaan. Joka tapauksessa Alexander itse lähti matkalle toisen heistä kanssa ja jätti Inolan tänne "valvomaan asioita" kuten hän sen itse ilmaisi. Tietojeni mukaan kaikki tämä liittyy jotenkin heidän salaliittoonsa Blackthornen ylivallan purkamiseksi. Enempää en tiedä enkä halua tietää. Se kenellä valta Stonehengen tribunaalissa on, ei kiinnosta minua. Vain se kenellä valta on nuoressa Kuuden portin liitossa. Ja siellä valta on minulla.

Laakso näyttää kasvavan vaarallisemmaksi hetki hetkeltä: Ruokavaramme osoittautuivat myrkytetyiksi ja kolme maaorjistamme kuoli ennen kuin ennätimme tuhota pilaantuneen ruoan. Myrkytyksen aiheuttaja jäi täydelliseen pimentoon johtolankojen täydellisen puuttumisen takia. En enää syö mitään ennen kuin olen tarkistanut ruokani taikuuden keinoin kaksi kertaa...

Helvetti pääsi kunnolla irti kuin toistaiseksi epäselväksi jäänyt armeija iski varustautuneen Sir Edwardin linnaa vastaan ja tuhosi matkalla Dillonin ja paljon maalaisasutusta. Ensinäkemältä vaikutti jotta teon takana olisi demoninen armeija, mutta sen selityksen hylkäsin pikimiten. Sielunvihollisen palvelijat eivät toimi näin näkyvästi, sillä se herättäisi heidän taivaallisten vastineidensa vastaiskun. Toisekseen tuonkaltainen vain vie ihmisiä kirkon helmaan, joten tekijät eivät voineet olla demoneita. Olen neuvoton, mutten anna sen näkyä. Itse Sir Edward osoittautui golemiksi, tai hänen ruumiinsa osoittautui. Hän oli halvaantunut ristiretkillä ja kuulemani mukaan eräät kabbalahin jäsenet olivat rakentaneet hänelle uuden ruumiin. Joka tapauksessa löysin tämän ruumiin hyvin kuolleena Sir Edwardin linnan lähettyviltä. Hyvänä puolena hän osoittautui sisältävän vissiä jonka keräsin pikimiten talteen, kuten myös hänen varsin lumotunoloiset varusteensakin. Inola tuntuu paheksuvan tapaani repiä kaikki irti kaikkialta, mutta ymmärrän sen. Kaikki eivät kykene näkemään asioista enempää kuin yhden puolen.

No, demoneja tai ei päätin tarvitsevani apua joten käännyin ainoan tahon puoleen, joka saattaisi tietää helpomman tavan tuhota demoneita: käännyin mystisen vieraamme Nathanin puoleen. Löysin tämän varjoisen muukalaisen majailemasta läheisestä luostarista. Hän tarjosi minulle keinoa hallita demoneita ja antoi mukaani jopa materiaalin jolla olisin kyennyt tuomitsemaan sieluni kadotukseen mutta hallitsemaan demonia. Tutkin menetelmää hetken, mutta en sortunut kiusaukseen. Näytettyäni kirjan Joaclukselle (jonka kirjoittama kyseinen kirja Nathanin mukaan oli! Joaclus tulisi hänen mukaansa kirjoittamaan kyseisen teoksen!) päätimme tuhota sen. Keskustelun loppu. Näyttäisi siltä, että itse Nathan on korruptoitunut demonien käsissä. Hänen väitteensä mukaan tulevaisuudessa magi taistelee demoneita vastaan muilla demoneilla. Demonit kykenevät rappioittamaan sielun pelkällä läsnäolollaan ja täten jopa demonien hallitseminen ja näennäinen hyväksikäyttäminen onkin todellisuudessa sielunvihollisen pussiin pelaamista. Nathan tuntuu pitävän minua idioottina, mutta kunhan aika tulee, otan tuon miehenkuvatuksen vielä puhutteluun. Hänen yhteytensä helvettiin ovat ilmiselvät.

Hyvinä uutisina sodan jaloista pakenevista sotilaista saimme väliaikaisesti värvättyä parisenkymmentä. Eivät kovin uskollisia, mutta kelpaavat. Merkityksettöminä uutisina avasin neljännen portin, joka vei vuorille. Mitään merkittävää ei paljastunut. Neljäs mantra on Kiem-ili-sae sue-has-nogari.

1151 - Kesä

Puolet sotilaistamme lähti mutta jäljellejääneet vaikuttavat varsin päteviltä ja osaavilta. Itseasiassa paremmilta kuin lähteneet. Kymmenen vartijaa jotka meillä on jäljellä ovat kokeneita ja kohtalaisen uskollisia - he jopa seurasivat itseäni ja Inolaa (joka kylläkin teki parhaansa murtaakseen miesten moraalin) vuorille taisteluun sielä odottavaa petoa vastaan. Peto osoittautui lohikäärmeeksi jolta opin paljon hyödyttömiä asioita, mutta sain tuon kauniin pedon ystävälliseksi meitä kohtaan. Jäi tutkimaan aluetta vähäksi aikaa saaden selville vain kehän olevan jonkinlainen varastointiväline raakaa vissiä varten. Taisteluun käytetty väline niin sanoakseni. Ikävänä puolena, en saanut sen varastoimaa vissiä mukaani kivien ulottuessa aina peruskallioon. No, visvarantoni ovat riittävät pitkäksi aikaa. Ah, mielenkiintoisena yksityiskohtana muuten: kehät ovat juuri se paikka jonne neljäs portti johtaa.

Ratkaisu viimeinkin! Olemme keskustelleet asioista muiden magi kanssa ja laakson arvoitus näyttää olevan ratkeamassa. Vihamiehemme on kabbalah. Nuo juutalaiset velhot ovat punoneet verkon tämän laakson ympärille ja nyt on aikomuksemme purkaa tämä verkko. Suuntaan kumppanieni kanssa kohti läheistä luostaria jossa uskon yhden kabbalahin jäsenistä majailevan. Kun palaan sieltä kirjoitan tarkemman selvennyksen laakson tilasta. En tiedä, jokin ei vain nyt täsmää. Kabbalah on tämän kaiken takana, olen siitä varma - täysin varma! Kuitenkin tämä matka - tämä pieni matka luostariin huolestuttaa minua tavattomasti. En voi olla väärässä tässä asiassa, mistä voi olla kyse?